tiistai 21. lokakuuta 2014

Dieetit hiiteen!

Päivä numero kaksi ja olen päättänyt tuhota aiemmin paperille rustatun Go Fat Go- dieetin ruokavalio-ohjeet. Aivan järjetöntä ihmisen kiusaamista, sanon minä.

Viime viikolla rohkaistuin kysymään avopuolisoni ystävän Katja-vaimolta hiukan vinkkejä tähän operaatioon. Olin kuullut, että hän on osallistunut Vuoden Nutraaja 2014 kilpailuun ja juuri menneenä viikonloppuna hänet julistettiin skaban voittajaksi. Hän on tehnyt mahdottoman hienon suorituksen, kilojakin on karissut toistakymmentä.
Täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Sain eilen ällistyttävän kasan kaikkea protskujauhetta ja ateriankorvauspatukoita. Ja hyviä neuvoja, kuinka tästä ihrasta pääsee eroon, ilman, että täytyy nähdä nälkää.
Katjan sanoin "Tällaiset grammantarkat ohjeet on tehty niille, jotka eivät osaa laittaa ruokaa".

En osaa kuvailla, millaisen tsempin Katja mulle on antanut, harvoin tällaista kipinää tulee saatua, muuta kuin joistain hömppälehdistä "Tarja, 53, pudotti lähes 30 kiloa, syömällä pelkästään porkkanoita!".
Nyt kun on linjojen päässä joku, joka on kokenut varmasti uskonpuutetta ja ehkä jopa repsahduksiakin, on ihanaa kun tietää, että se tyyppi on ja sille voi hiukan avautua.

Eilisen päivän pilasi se kauhea näläntunne koko ajan. Kyttäsin kellosta milloin olisi taas aika syödä. Tuntui ihan hirveältä ja niin vaikealta.
Illan kruunasi mahdottoman ihana viesti "Jos tullaan illalla kahville, voin tuoda samalla maistiaisia ja katsotaan sitten se ruokavaliokin kuntoon".
Pelastus oli siis se, kun taloon saapui pariskunta, joista toisella oli pussillinen patukoita, protskujauheita, pudding-jauhetta, pellavansiemenrouhetta ja mitä vielä.
Taas tuntui elämä niin hyvältä, täältä vielä noustaan! 



 Tämä päivä on alkanut mainiosti. Aamulla starttasin smoothiella, missä oli banaania, maustamatonta rasvatonta rahkajogurttia, mustikkaa, mansikkaa, vadelmaa, hiukan rasvatonta maitoa ja pellavansiemenrouheta, lisäsin myös hiukan kauraleseitä. Ja maistui sata kertaa paremmalta kuin eilinen räkäsoppa.
Lounas meinasi venähtää hiukan pitkäksi, sillä olimme hoitolasten (ja myös omien) kanssa kerhoilemassa ja nälkä kurni vatsassa kun tultiin kotiin. En siltikään turvautunut ateriankorvauspatukkaan, vaan valmistin itselleni salaatin seuraavasti;

Pikasalaatti

Kylmäsavustettualohta
Jääsalaattia
Keitettyä kukkakaalia
Herne-maissi-paprikaa

(päälle ripottelin Lidlistä ostettua "roskaa", jossa on krutonkeja, kuivattua tomaattia, pistaasipähkinöitä ja pinjansiemeniä)


Huomenna olisi salipäivä. Hiukan jo jännittää, sillä musta tuntuu että oon hiukan selkävammainen. Seisominen tuntuu alaselässä aivan kamalalta. Istuessa on ihan hyvä olla, kun pitää ryhdin suorassa, mutta heti kun nousen ylös, niin tekee mieli kaatua. Nice! Just tällasta tähän alkuun kaipasinkin, vaivaa joka on keskellä vartaloa, niin ei oikein tiedä, miten päin olisi. Naapurissa asustaa onneksi fyssari, jolle saatan käydä hiukan vilauttamassa tänään. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti