maanantai 10. marraskuuta 2014

Itsevarmuus, missä olet?

Ou fuck, mikä mättämisen täyteinen viikonloppu.

Mutta eipä takerruta siihen, vaan ajatellaan sitä, että joitain grammoja on kuitenkin pudonnut viime viikon aikana ja mun oloni on mitä parhain.
Viikonlopun aikana kävin kahdesti juoksemassa ja jotain pientä lihaskuntoakin tein.
Isänpäivä-viikonloppuna tietysti piti leipoa ja lusikoida kermavaahtoa vatkauskulhosta suuhunsa.

Ja maanantai iskee taas kasvoille kuin märkärätti. Lounaaksi kasasin ison salaatin ja miniohuen slaissin kinkkupiirakkaa eiliseltä juhlapäivältä. 1,5 litran vesipullo on täytetty ja siellä on vielä  tippa jäljellä. Lasten leikkiessä nätisti, meinasin että heittäydyn lattialle vatsalihasten pariin ja illalla hölkälle. Sellaista tarmoa siis edelleen löytyy.

Ainoa mikä mieltä hiukan kaivelee, on joulukuun puolessa välissä häämöttävät pikkujoulut, joihin sisältyy saunomista tuttujen ja vieraiden naisten kanssa. Mistä ihmeestä sen itsevarmuuden saa? Onko niitä kaupanhyllyssä, alella kenties?
Ainainen vaateongelma, "mun naama näyttää rumalta", enkä osaa edes meikata, tai laittaa hiuksia! Tilailin Gina Tricotista ihanan pitsisen peplum-topin, mutta päädyin kuitenkin palauttamaan sen. Se oli jotenkin outo ja olisi vaatinut kaverikseen uudet rintaliivit. Tässä on vielä kuukausi aikaa treenata, kasata palasista se itsevarmuus ja löytää jotain päällepantavaa, pystynköhän siihen?

Mukavaa maanantaita!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Motivaatiokuvia kerrakseen!

Selattuani hetken aikaa meidän läppärin valokuvia, tuli mieleeni, että nyt teen postauksen siitä, miltä tämän naisen vartalo on joskus näyttänyt ja huipennukseksi tietysti tämänkin hetkinen tilanne.

Olen 25-vuotias, kahden lapsen äiti. Lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla, ikäeroa on vuosi ja kymmenen kuukautta. Ja täytyy myöntää, että kyllähän tuo ihmisen kehossa jotenkin tuppaa näkymään.
Kun odotin esikoista, kiloja kertyi 13 kiloa. Toisen kohdalla noin 9 kiloa. Lähes kaikki tulleet kilot olen saanut pois, mutta koska ennestäänkin on aina ollut sitä ylimääräistä, niin vartalohan on tällainen pötkö.

Tähän väliin täytyy kertoa, että avopuolisoni sanoi muutama päivä sitten, että minulle on ilmestynyt lantio ja kyllä, se taitaa pitää paikkaansa.

Kuva on otettu esikoisen syntymän jälkeen, näytämpä kerrassaan hyvävointiselta.

Esikoinen puolisen vuotta ja minä runsaimmillani. Serkkuni kesähäistä.

Näitä kuvia ei ole helppo katsoa, tekee pahaa ja tuntuu hurjalta, että olen ollut tuollainen kaulaton dinosaurus. Mitään muistikuvaa ei ole, paljonko noissa kuvissa paino on ollut, mutta liikaa kuitenkin.

Muistelin tuossa kun kuvia selailin, että mies on ottanut meistä kuvia alkuvuonna 2014, ihan sitä varten, että jos vaikka joskus saisimme niskastamme kiinni. Ja yritettiinhän me jotain keväällä, mutta kesä tuli ja toi grilliherkut ja oluet sun muut. Nyt, nyt tosissaan tuntuu että se into on pysynyt viimeisen kuluneen kuukauden ja vieläkään ei tunnu, että nyt täytysi lopettaa. Se mikä sitä kipinää antaa, on nämä seuraavat kuvat!


Yläkuva tammikuulta ja alempi huhtikuulta. Pötsiä löytyy.   


Ja sitten tämä kuvapostaus huipentuu siihen, että otin itsestäni tänään kuvat. Ja muutosta on mielestäni tapahtunut, minun silmissäni ainakin. Jotenkin kiinteämpi ja virkeämpi olo. Ei sellainen mässähtänyt kotiäiti-fiilis ollenkaan! Reipas urheilija! Käyn siis kerran viikossa salilla, lisäksi omaa pientä jumppaa ja vatsalihaksia kotona. Juoksemiseen olen hurahtanut, se nyt ei vaan vielä ole kovin säännöllistä touhua. Salaa ehkä haaveilen joskus juoksevani jotain puolikkaita joissain tapahtumissa, mutta hei, siihen on matkaa vielä, eikä parane innostua vielä!








En tiedä lukeeko tätä juuri kukaan, mutta kaipaisin kommenttia muutoksesta? Jotain on ihan selvästi tapahtunut ja aion jaktaa tätä projektia siihen asti, että saan painoni tippumaan ja paikat timmimmiksi.

Tämän kylän on vallannut lumi, onnistuuko juoksu vai kaadunko heti johonkin loskakasaan? Sen näkee ehkä illalla, jos uskallan lähteä ulkoilemaan!

Ihanaa viikonloppua! Ja iseille onnea!


tiistai 4. marraskuuta 2014

Maanantait on mukavia! Tiistait ei!

Nyt kun olen taas voimissani, niin on aika taas hiukan kirjoittaa.

Viikko on ollut melkosen pimeä ja perseinen. Maanantait on jotenkin mun mielestä ihan hirveen ihania nykyään. Saa nukkua pitkään, kun ensimmäinen hoitolapsi tulee vasta klo 11. Eilen nukuttiin siis koko perhe puoli yhdeksään, mahtavaa!

Eilinen piti sisällään normaalirutiinijuttujen lisäki hiukan vatsalihaksia. Nyt alkaa olla jo piukka, mutta kauheella uholla eteenpäin Päivä nro 18. tiedossa tänään ja väitän, että ehkä kuolen, jos meinaan putkeen tehdä nuo kaikki rutistukset ja heilutukset ja keinutukset.

Viikonlopun vatsapöpö-episodin jälkeen on niin hyvä alottaa uusi viikko. Syödä järkevästi ja juoda paljon vettä!
Valitettavasti tämän tiistain ruokasysteemit on kusseet ihan kunnolla aamusta alkaen. Aamupala jäi mitättömäksi. Seurakunnan kerhossa kaiken valokuvaus-häsellyksen lomassa söin AIVAN MAHTAVAN PARHAAN Lidlin proteiinipatukan, sen lakritsinmakuisen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, oli niin ihana! Patukan kylkeen ryystin kupin vihreää teetä.
Lounas oli sentään kohdillaan, jääsalaattia, pekoni,herkkusieni ja tulista chilikastiketta, hiukan myös pähkinöitä seassa!

En näemmä pysty edes kirjoittamaan mitään järkevää, aiheet hiukan hyppii.

Kokonaisuudessaan tämä perse-tiistai on tuhoon tuomittu. Tekee mieli suklaata ja jostain kumman syystä, nyt kun hermoja pingottaa ihan kunnolla, tekee mieli tupakkaakin. En ymmärrä mistä se juontuu, mutta mieli tekis. Sen verran fiksu taidan kuitenkin olla, että ymmärrän jättää tuon pahan ihan omaan arvoonsa. Nautin ehkä lasillisen vettä ja menen ehtoolla vetämään vesisadetta uhmaavan juoksulenkin!

Juoksin koiran kanssa sunnuntaina kolmen kilometrin lenkin. Ja tunsin jaksavani paljon paremmin. Vesi lensi naamalle, kun satoi, mutta ei haitannut, lähinnä nauratti. Koira saa tänään jäädä kotiin, sillä se ei sunnuntaisella lenkillä meinannut jaksaa, ja sehän haittaa mun omaa suoritustani. Seuraa kyllä kaipaa, varsinkin kun on niin perkeleellisen pimeetä.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivän punnitus!

Pyhäinpäivää vaan!

Taisin suunnitella hiukan liikaa kaikkea uutta, joten sitten kohtalo alkoi kolistella ja päätti tainnuttaa minut kykenemättömäksi tekemään just niin yhtään mitään.
Vietin eilen sairaslomapäivän, sillä torstai-iltana ihan puskista minuun iski joku pöpö ja vietin muutamia hetkiä vessassa. Myös ruumiinlämpökin nousi ja väsy oli armoton.
Eilen oli jo olo paremi, eikä vessassakaan tarvinnut käydä. Lämpöä oli kuitenkin ja korkkasin viikonlopun popcornien kera.

Tänään on uusi päivä ja inan parempi olo eiliseen verrattuna. Aamupalakin upposi, paistettua kanamunaa ruisleivällä, hiukan kurkkua päälle.

Suunnittelin siis aloittavani tuon juoksukoulun, no, empä sitten aloittanut. Samoin kävi kyykkyhaasteelle, jonka aloitan vihdoin tänään. Käynnissä ollut vatsalihashaastekin piti tautottaa pariksi päiväksi. (Teinhän mä kuitenkin vähän, mut en kaikkea.) Aion jatkaa tänään siitä mihin jäinkin.

Ulkona on ihanan aurinkoinen ja melko rapsakka keli. Hiukan näytti aamusella pakkastakin olevan. Tekisi mieli hypätä trikoisiin ja mennä hiukan loikkimaan pihalle.

Tänään on taas herkkupäivä, se kauan odotettu. Sain omalta "mentoriltani" vinkkinä kokeilla wrappeja, joten eilen ostin täysjyvä-wrappeja, kaapista löytyy naudanjauhelihaa (10%), tomaattia, salaattia ja kurkkua. Sekä hiukan fetajuustoa.

Tekisi mieli leipoa jotain herkkupäivän kunniaksi, mutta jotenkin vielä pökkelö-fiilis, niin ei vaan taida jaksaa.

Sitten päästäänkin siihen parhaaseen juttuun, eli puntaripäivään, sekin on tänään. Hyppäsin aamulla puntarille ja suupielet on nyt niin muikeena että!

19.10 vaaka on näyttänyt 84,9 kg

1.11. eli tänään, vaaka näytti 82,4 kg

Herran jee, ehkä mä vielä saan luvun alkamaan numerolla 7, ehkäpä!