tiistai 30. joulukuuta 2014

Jouluturvokki


Jouluähky on ehkä juuri selätetty. Vietän edelleen lomaa ja tämä on niin ihanaa elämää kun saa omien lasten kanssa touhuilla ja ulkoilla. Saadaan nukkua pitkään ja syödä sellaisia pitkiä aamiaisia. 



Oman projektin saralla olen jälleen hiukan hukassa. Paino näyttää joulun jälkeen lähes kolme kiloa enemmän kuin ennen joulua. Bläh! Ja tämä tietysti olisi helppo ratkaista kun vaan joisi vettä ja söisi kunnolla. 

Kannoin juuri kaapista pois isoiksi jääneitä vaatteita. Nyt mulla on parit housut ja muutama arkipaita käytettäväksi. Vaatinee shoppailua? 



En edes muista koska olen ollut viimeksi salilla. Kotitreenitkin on jääneet väliin, kun ei ole huvittanut kaikken perhesotkujen takia. Kaikki lähtee omasta päästä ja täytyisi vaan saada se fiilis takaisin, jotta tämä homma jatkuisi. 
Onneksi joulupukki toi lahjaksi Polarin Loopin ja sitä täällä jo isännän kanssa  seurataan ahkerasti, kumpi saa enempi kaloreita kulutettua päivän aikana ja kumpi on ollut aktiivisempi. 
Viikko vielä ja pääsen ystäväni vetämään painonpudotus-ryhmään! Jospa sieltä saisi sitä motivaatiota. 

Eilen pidettiin naapurin rouvan kanssa pienet vohvelikestit. Lapset saivat vohveleita, kermavaahtoa ja mansikkakastiketta. 
Meille äideille paistoin proteiinipannarit ja kyytipojaksi täysin kaloritonta karamellikastiketta ja mansikkakastiketta. Ja oli hyvää! 


Näihin tunnelmiin! Uusi vuosi jo ihan nurkalla, tuoko se kiloja vai pudotuksen iloja? Se jää nähtäväksi! 

maanantai 15. joulukuuta 2014

Pikkujoulupöhinät

Jes! Meikä muija on elossa viikonlopun jälkeen. 

Vietin ystävien seurassa railakkaan pikkujoulun. Täytyy sanoa, että kisakunto ei ole kyllä sama kuin joskus 18-vuotiaana. 
Edellisistä bailuista saattaa olla viisi vuotta aikaa. Viiden vuoden aikana olen ollut kaksi kertaa raskaana ja imettänytkin pari vuotta. 
Olisihan sitä voinut lähteä jonnekin, mutta kun ei kiinnosta. Arvot ovat hiukan muuttuneet kun on saanut ihanan perheen itselleen. 

Lauantaina tuli maisteltua hyvää juomaa, laulettua karaokea, saunottua, naurettua ja eksyin hetkeksi myös yökerhoon. Lopputoteama, ei vaan ole mun juttu tollanen örveltäminen. 

Eilen olo oli väsynyt. Päätäkin särki, vaikken edes montaa juomaakaan juonut. Oli ihana kun sai taas lapset kainaloon ja sai vaan makoilla sohvalla. 

Pakko laittaa tällainenkin kuva. Olin juuri lähdössä pikkujouluihin, jalassa me&i:n yogapantsit ja kiilakorkokengät. 

Uusi ihana peplun ja harvinainen kammattu ja auki oleva tukka! 

Viime viikko oli surkea. Oman äidin vointi verotti unia ja ruokahaluakin. Nyt näyttää ainakin toistaiseksi paremmalta ja olen vihdoinkin uskaltanut kertoa ongelmista myös ystävillekin, kummasti helpottaa kun ei tarvitse omassa päässään kaikkea pohtia. 

Lauantaina vaaka pääsi taas yllättämään ja lukemaksi muodostui 80,6. Joulutoiveeksi esitän sitä, että paino alkaisi numerolla 7! Uskon pystyväni siihen. 

Koska viime viikot ovat olleey liikunnan kannalta laiskoja, tämä viikko on nimeltään Urheilu-viikko! 

Urheilullista viikkoa myös teille kahdelle jotka tätä blogia jaksaa lukea! (Vinkkiä kavereille, olis kiva saada lisää lukijoita)


tiistai 9. joulukuuta 2014

Matka jatkuu kuitenkin

Ohhoh! Jopas onkin vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin. Jos joku tätä nyt edes lukee, niin saattaa olla, että hiukan ihmettelee missä muija piilee. Mutta hei, täällähän minä, hiukan taas kevyempänä kuin viimeksi.

Viikko sitten vaaka näytti 81.4 kg. Sitä riemun ja hyvänolon määrää on vaikea kuvailla. Itsevarmuus pompsahtaa kyllä taivaisiin noilla lukemilla.

Noh, takana on taas synttäriviikonloppu, kun juhlimme esikoisen 4-vuotissynttäreitä kakkujen ja karkkien parissa.
Pyrin tunkemaan kaiken ylijääneen herkun naapuriovista sisään ja aika hyvin onnistuinkin.

Viime viikolla pidin saliltakin taas tauon ja laitoin rempsahtanutta kotia kuntoon syntymäpäiväjuhlia varten. Nyt kun koti olisi siivottu, olisi taas huomenna pidettävä lastenkutsut.
Ja kaiken tämän lisäksi tätä tunnesyöppöä ahdistaa oman perheen mutkikkaat kuviot, jotka saa pään sekoamaan ja naaman turpoamaan itkusta.
Millä saisi oman mielensä hallintaan niin, ettei aina vastoinkäymiset saisi aikaan sitä, että on pakko tunkea suu täyteen herkkuja?

Arkisin, kun ollaan lasten kanssa pihalla, mulla on hyvää aikaa treenata. Kaivoin varastosta tangon ja tuuppasin painot päihin ja teen kyykkyjä ja hauiksia ja mitä nyt ikinä keksinkään, sellasia pieniä sarjoja. Sisällä taas harjoitan vatsaa ja persusta myös.

Hiukan kuvia muuttuneesta kropasta. Nyt huomaa että vaatteet löystyy ja etenkin housut tippuu jalasta. Juoksuhousut tippuu myös ja jostain tartteis uudet keksiä. Vinkkejä? 




maanantai 10. marraskuuta 2014

Itsevarmuus, missä olet?

Ou fuck, mikä mättämisen täyteinen viikonloppu.

Mutta eipä takerruta siihen, vaan ajatellaan sitä, että joitain grammoja on kuitenkin pudonnut viime viikon aikana ja mun oloni on mitä parhain.
Viikonlopun aikana kävin kahdesti juoksemassa ja jotain pientä lihaskuntoakin tein.
Isänpäivä-viikonloppuna tietysti piti leipoa ja lusikoida kermavaahtoa vatkauskulhosta suuhunsa.

Ja maanantai iskee taas kasvoille kuin märkärätti. Lounaaksi kasasin ison salaatin ja miniohuen slaissin kinkkupiirakkaa eiliseltä juhlapäivältä. 1,5 litran vesipullo on täytetty ja siellä on vielä  tippa jäljellä. Lasten leikkiessä nätisti, meinasin että heittäydyn lattialle vatsalihasten pariin ja illalla hölkälle. Sellaista tarmoa siis edelleen löytyy.

Ainoa mikä mieltä hiukan kaivelee, on joulukuun puolessa välissä häämöttävät pikkujoulut, joihin sisältyy saunomista tuttujen ja vieraiden naisten kanssa. Mistä ihmeestä sen itsevarmuuden saa? Onko niitä kaupanhyllyssä, alella kenties?
Ainainen vaateongelma, "mun naama näyttää rumalta", enkä osaa edes meikata, tai laittaa hiuksia! Tilailin Gina Tricotista ihanan pitsisen peplum-topin, mutta päädyin kuitenkin palauttamaan sen. Se oli jotenkin outo ja olisi vaatinut kaverikseen uudet rintaliivit. Tässä on vielä kuukausi aikaa treenata, kasata palasista se itsevarmuus ja löytää jotain päällepantavaa, pystynköhän siihen?

Mukavaa maanantaita!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Motivaatiokuvia kerrakseen!

Selattuani hetken aikaa meidän läppärin valokuvia, tuli mieleeni, että nyt teen postauksen siitä, miltä tämän naisen vartalo on joskus näyttänyt ja huipennukseksi tietysti tämänkin hetkinen tilanne.

Olen 25-vuotias, kahden lapsen äiti. Lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla, ikäeroa on vuosi ja kymmenen kuukautta. Ja täytyy myöntää, että kyllähän tuo ihmisen kehossa jotenkin tuppaa näkymään.
Kun odotin esikoista, kiloja kertyi 13 kiloa. Toisen kohdalla noin 9 kiloa. Lähes kaikki tulleet kilot olen saanut pois, mutta koska ennestäänkin on aina ollut sitä ylimääräistä, niin vartalohan on tällainen pötkö.

Tähän väliin täytyy kertoa, että avopuolisoni sanoi muutama päivä sitten, että minulle on ilmestynyt lantio ja kyllä, se taitaa pitää paikkaansa.

Kuva on otettu esikoisen syntymän jälkeen, näytämpä kerrassaan hyvävointiselta.

Esikoinen puolisen vuotta ja minä runsaimmillani. Serkkuni kesähäistä.

Näitä kuvia ei ole helppo katsoa, tekee pahaa ja tuntuu hurjalta, että olen ollut tuollainen kaulaton dinosaurus. Mitään muistikuvaa ei ole, paljonko noissa kuvissa paino on ollut, mutta liikaa kuitenkin.

Muistelin tuossa kun kuvia selailin, että mies on ottanut meistä kuvia alkuvuonna 2014, ihan sitä varten, että jos vaikka joskus saisimme niskastamme kiinni. Ja yritettiinhän me jotain keväällä, mutta kesä tuli ja toi grilliherkut ja oluet sun muut. Nyt, nyt tosissaan tuntuu että se into on pysynyt viimeisen kuluneen kuukauden ja vieläkään ei tunnu, että nyt täytysi lopettaa. Se mikä sitä kipinää antaa, on nämä seuraavat kuvat!


Yläkuva tammikuulta ja alempi huhtikuulta. Pötsiä löytyy.   


Ja sitten tämä kuvapostaus huipentuu siihen, että otin itsestäni tänään kuvat. Ja muutosta on mielestäni tapahtunut, minun silmissäni ainakin. Jotenkin kiinteämpi ja virkeämpi olo. Ei sellainen mässähtänyt kotiäiti-fiilis ollenkaan! Reipas urheilija! Käyn siis kerran viikossa salilla, lisäksi omaa pientä jumppaa ja vatsalihaksia kotona. Juoksemiseen olen hurahtanut, se nyt ei vaan vielä ole kovin säännöllistä touhua. Salaa ehkä haaveilen joskus juoksevani jotain puolikkaita joissain tapahtumissa, mutta hei, siihen on matkaa vielä, eikä parane innostua vielä!








En tiedä lukeeko tätä juuri kukaan, mutta kaipaisin kommenttia muutoksesta? Jotain on ihan selvästi tapahtunut ja aion jaktaa tätä projektia siihen asti, että saan painoni tippumaan ja paikat timmimmiksi.

Tämän kylän on vallannut lumi, onnistuuko juoksu vai kaadunko heti johonkin loskakasaan? Sen näkee ehkä illalla, jos uskallan lähteä ulkoilemaan!

Ihanaa viikonloppua! Ja iseille onnea!


tiistai 4. marraskuuta 2014

Maanantait on mukavia! Tiistait ei!

Nyt kun olen taas voimissani, niin on aika taas hiukan kirjoittaa.

Viikko on ollut melkosen pimeä ja perseinen. Maanantait on jotenkin mun mielestä ihan hirveen ihania nykyään. Saa nukkua pitkään, kun ensimmäinen hoitolapsi tulee vasta klo 11. Eilen nukuttiin siis koko perhe puoli yhdeksään, mahtavaa!

Eilinen piti sisällään normaalirutiinijuttujen lisäki hiukan vatsalihaksia. Nyt alkaa olla jo piukka, mutta kauheella uholla eteenpäin Päivä nro 18. tiedossa tänään ja väitän, että ehkä kuolen, jos meinaan putkeen tehdä nuo kaikki rutistukset ja heilutukset ja keinutukset.

Viikonlopun vatsapöpö-episodin jälkeen on niin hyvä alottaa uusi viikko. Syödä järkevästi ja juoda paljon vettä!
Valitettavasti tämän tiistain ruokasysteemit on kusseet ihan kunnolla aamusta alkaen. Aamupala jäi mitättömäksi. Seurakunnan kerhossa kaiken valokuvaus-häsellyksen lomassa söin AIVAN MAHTAVAN PARHAAN Lidlin proteiinipatukan, sen lakritsinmakuisen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, oli niin ihana! Patukan kylkeen ryystin kupin vihreää teetä.
Lounas oli sentään kohdillaan, jääsalaattia, pekoni,herkkusieni ja tulista chilikastiketta, hiukan myös pähkinöitä seassa!

En näemmä pysty edes kirjoittamaan mitään järkevää, aiheet hiukan hyppii.

Kokonaisuudessaan tämä perse-tiistai on tuhoon tuomittu. Tekee mieli suklaata ja jostain kumman syystä, nyt kun hermoja pingottaa ihan kunnolla, tekee mieli tupakkaakin. En ymmärrä mistä se juontuu, mutta mieli tekis. Sen verran fiksu taidan kuitenkin olla, että ymmärrän jättää tuon pahan ihan omaan arvoonsa. Nautin ehkä lasillisen vettä ja menen ehtoolla vetämään vesisadetta uhmaavan juoksulenkin!

Juoksin koiran kanssa sunnuntaina kolmen kilometrin lenkin. Ja tunsin jaksavani paljon paremmin. Vesi lensi naamalle, kun satoi, mutta ei haitannut, lähinnä nauratti. Koira saa tänään jäädä kotiin, sillä se ei sunnuntaisella lenkillä meinannut jaksaa, ja sehän haittaa mun omaa suoritustani. Seuraa kyllä kaipaa, varsinkin kun on niin perkeleellisen pimeetä.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivän punnitus!

Pyhäinpäivää vaan!

Taisin suunnitella hiukan liikaa kaikkea uutta, joten sitten kohtalo alkoi kolistella ja päätti tainnuttaa minut kykenemättömäksi tekemään just niin yhtään mitään.
Vietin eilen sairaslomapäivän, sillä torstai-iltana ihan puskista minuun iski joku pöpö ja vietin muutamia hetkiä vessassa. Myös ruumiinlämpökin nousi ja väsy oli armoton.
Eilen oli jo olo paremi, eikä vessassakaan tarvinnut käydä. Lämpöä oli kuitenkin ja korkkasin viikonlopun popcornien kera.

Tänään on uusi päivä ja inan parempi olo eiliseen verrattuna. Aamupalakin upposi, paistettua kanamunaa ruisleivällä, hiukan kurkkua päälle.

Suunnittelin siis aloittavani tuon juoksukoulun, no, empä sitten aloittanut. Samoin kävi kyykkyhaasteelle, jonka aloitan vihdoin tänään. Käynnissä ollut vatsalihashaastekin piti tautottaa pariksi päiväksi. (Teinhän mä kuitenkin vähän, mut en kaikkea.) Aion jatkaa tänään siitä mihin jäinkin.

Ulkona on ihanan aurinkoinen ja melko rapsakka keli. Hiukan näytti aamusella pakkastakin olevan. Tekisi mieli hypätä trikoisiin ja mennä hiukan loikkimaan pihalle.

Tänään on taas herkkupäivä, se kauan odotettu. Sain omalta "mentoriltani" vinkkinä kokeilla wrappeja, joten eilen ostin täysjyvä-wrappeja, kaapista löytyy naudanjauhelihaa (10%), tomaattia, salaattia ja kurkkua. Sekä hiukan fetajuustoa.

Tekisi mieli leipoa jotain herkkupäivän kunniaksi, mutta jotenkin vielä pökkelö-fiilis, niin ei vaan taida jaksaa.

Sitten päästäänkin siihen parhaaseen juttuun, eli puntaripäivään, sekin on tänään. Hyppäsin aamulla puntarille ja suupielet on nyt niin muikeena että!

19.10 vaaka on näyttänyt 84,9 kg

1.11. eli tänään, vaaka näytti 82,4 kg

Herran jee, ehkä mä vielä saan luvun alkamaan numerolla 7, ehkäpä!


tiistai 28. lokakuuta 2014

Haistan innostuksen!

Tiistai on alkanut niin paljon kivemmin kuin tuo eilinen. Selkäkin on hiukan parempi ja luulempa, että eilinen iltalenkki koiran kanssa sai selän voimaan himpun verran paremmin. Yritin kävellä niin, että kiersin ylävartaloa samalla, samalla kipu tuntui alaselässä ja tunne hiipui kun olin lähea kotona.

Tänään jatkuu vatsalihashaaste ja odotan jo kauhulla sitä, kun alan niitä pusertaa, mieletön määrä eri liikkeitä.
Kaikesta tästä märinästä huolimatta, olen super onnellinen, että aloin tehdä ja kiitos taitaa kuulua taas naapuriin, jonka kanssa yhdessä tätä suoritamme. Ilman häntä, olisin luovuttanut jo aikaa sitten.
Eilen illalla kun laitoin yöpukua, katselin hiukan tuota yököttävää pullamössölölleröä ja totesin, että ehkä siitä on jotain lähtenyt ja tilalle on tullut se löysä nahkapussi, yök. Hirvittävä, mutta ihana. Ihana siis siksi, että se on tyhjä, eikä täynnä oleva nahkapussi.
Kun saan vatsalihashaasteen päätökseen, aion jatkaa jollain toisella vatsahaasteella ja kyykkyhaasteella.

Mulla alkaa loppua ruokaideat. Perhepäivähoitajana valmistan lapsille yhden lämpimän, satunnaisesti kaksikin ateriaa päivässä. Ne sujuu ongelmitta, tänään syötiin nakkikastiketta, eilen pastaa ja jauhelihakastiketta.
Itse kuitenkin vaalin sitä, että lounaaksi valmistan itselleni salaatin ja päivällisellä yritän syödä samaa kuin muukin perhe.
Jokin kuitenkin on pielessä, sillä päivällinen on pahin päivän aterioista, se tuppaa venahtamaan myöhempään ja jotenkin aina unohtuu.
Olisikohan helpompi tyytyä ateriankorvikkeeseen? En haluaisi, koska ruokaa pitää laittaa kuitenkin lapsillekin. Usein vain löydän itseni pyykkikorin vierestä silloin kun lapset päivällistävät.
Ruokailurutiineihin kaipaan siis vielä hiukan tsemppausta ja neuvoja.

Selailin hetken juoksukoulu-juttuja netistä ja löytyi paljon informaatiota. Mun tarttis ehdottomasti saada juoksuaskel kuntoon tuon selän takia. Ja toki juoksuasennossakin on varmasti jotain vikaa.
Löysin aloittelijalle seuraavat ohjeet:

2 kertaa viikossa lenkki

-1. Lenkki 30 min. (2 min kävelyä 2 min juoksua)
-2. Lenkki 45 min. (2 min kävelyä 2 min juoksua) +kevyt jumppa

Tämän mä niin aloitan tänään, ja keskityn koiran kusettamisen sijaan itseeni ja asentoon!




maanantai 27. lokakuuta 2014

Masentava maanantai

Myöhäisessä maanantai-illassa päätin vielä kirjoittaa alkaneesta viikosta.

Kuten arvelinkin, viikonlopun herkuttelua tekisi mieli jatkaa loputtomiin. Jostain on saatava kuria. Mutta mistä?

Illat on niitä pahimpia, kun on saanut lapset nukkumaan, alkaa tottuneesti tehdä mieli pistää suuhunsa jotain. Porkkananpalat ei tule mieleenkään, vaan jotkut ihan muut herkut.

Spurttasin eilen koiran kera vielä illallakin. Juokseminen on siinä hetkessä ihan kivaa, mutta tämä juoksemisen seuraava päivä ei tunnu yhtään niin mukavalta. Selkä parkani ei tykkää siitä, että juoksen. Ilmeisesti en osaa pitää tukea keskivartalon lihaksissa, tai sitten jokin muu on pielessä. Hyvä jos meinaan kävelemään päästä, sen verran on kipeä tuo alaselkä.
Haastattelin tänään erästä fysioterapeutiksi juuri hetki sitten valmistunutta ystävääni ja hän käski tehdä selkää avaavia liikkeitä. Täytynee googletella niitä huomenissa.
Joka tapuksessa, juoksu saa nyt hetkeksi jäädä, sillä tää jälkiseuraamus on aivan kaamea.

Tänään on ollut ihan se sellainen perus kiukuttelu-maanantai. Hoitolapset kiukuttelee, omat lapset kiukuttelee ja itseäkin on hiukan kiukuttanut.
Myöskään kaapeista ei ole löytynyt mitään järkevää, josta jotain voisi kokkailla, niin eväät on olleet melko kuivat.


Paistelin tänään viimiset Pancakeksit ja aion mennä ostamaan kyseistä ainesta lisää, sen verran ihanan iltapalan noista saa valmistettua.


No joo, aika turhaa lätinää. Voin hyvin, vaikka hiukan kismittää, kun tekee mieli herkkuja ja selkääkin särkee. Kaikki särythän on aina hyvä tekosyy mässätä!


Loppukuvassa, näytämpä niin mukavalta!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ihanat herkut.

Turvonneena ja onnellisena eilisestä herkkupäivästä.

Juhlimme eilen Turussa äitini syntymäpäivää ja tarjolla oli tietenkin herkkullisia juttuja. Jätin kuitenkin jotain ottamatta, kuten perunan, söin pelkkiä lihapullia, vaikkei se nyt miestä kaada jos peruna olisin syönyt. Jälkkäriksi kakkua!

Kotona teille illalliseksi ja iltapalaksi naudan sisäpaistipihvit ja lohkoperunat. Hiukan salaattia, aurajuustolla. Ja zero-colaa. Kyllä muuten maistui hyvältä.
Palkittiin miehen kanssa itsemme myös ihanilla Punnitse & säästä-herkkupussukoilla. Ihania valkosuklaalla ja salmiakilla päällystettyjä lakuja, naaaam!




Eilen illalla, kun miehen kanssa katseltiin Sons of anarchya, muistin yhtäkkiä, että olin unohtanut ihan kokonaan tehdä perjantaina tehdä vatsalihashaasteen. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, tein sitten kahden päivän edestä noita vatsoja. Jaksoin ihmeen hyvin, pidin kyllä pienen breikin välissä, ennen kuin aloin tehdä 10. päivän haastetta. Tänään sitten jatketaan!

Kuten viikko sitten sunnuntaina, myös tänään, päätin että aamulenkille on mentävä!  Ja herättyäni uutta aikaa kello seitsemän, vedin trikoot jalkaan ja kytkin koiran hihnaan ja siinä sitä mentiin. Jaksoin hienosti. Tällä kertaa lenkki kesti 25 minuuttia, eli lähes kymmenen minuuttia pidempään kuin viikko sitten. En tiedä kummalla on huonompi kunto, koiralla vai minulla, mutta välillä minä vedin koiraa ja välillä koira minua.
Sunnuntain aamulenkeissä parasta on se hiljaisuus ja sellainen syksyn sumu. Saa puuskuttaa yksinään ihan rauhassa eikä kukaan kuule.
Keskivauhti oli tällä kertaa hitaampi, koska koira kuseksi joka lyhtypylvääseen ja sitä sai tosissaan kiskoa mukanaan. Matkattiin yhdessä 2,65 km. Naurettava määrä taas jollekin maratoonarille, mutta minä sain hyvän mielen.

Kun aamun korkkasi hyvällä spurtilla, jaksoi hienosti myydä kasapäin lapsille pieneksi jääneitä vaatteita MLL:n kirppiksellä. Eväänä oli salaattia ja vissyä, vaikka kyllähän ne vohvelintuoksut hiukan nenää kutitti.

Huomenna alkaa uusi viikko, meinaan hypätä puntarille heti aamusta, nähdäkseni mitä tämä mässäily on aiheuttanut.

(Lauantain aamupaino oli 83,9 kg, eli viikossa pudonnut tasan kilo)

tiistai 21. lokakuuta 2014

Dieetit hiiteen!

Päivä numero kaksi ja olen päättänyt tuhota aiemmin paperille rustatun Go Fat Go- dieetin ruokavalio-ohjeet. Aivan järjetöntä ihmisen kiusaamista, sanon minä.

Viime viikolla rohkaistuin kysymään avopuolisoni ystävän Katja-vaimolta hiukan vinkkejä tähän operaatioon. Olin kuullut, että hän on osallistunut Vuoden Nutraaja 2014 kilpailuun ja juuri menneenä viikonloppuna hänet julistettiin skaban voittajaksi. Hän on tehnyt mahdottoman hienon suorituksen, kilojakin on karissut toistakymmentä.
Täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Sain eilen ällistyttävän kasan kaikkea protskujauhetta ja ateriankorvauspatukoita. Ja hyviä neuvoja, kuinka tästä ihrasta pääsee eroon, ilman, että täytyy nähdä nälkää.
Katjan sanoin "Tällaiset grammantarkat ohjeet on tehty niille, jotka eivät osaa laittaa ruokaa".

En osaa kuvailla, millaisen tsempin Katja mulle on antanut, harvoin tällaista kipinää tulee saatua, muuta kuin joistain hömppälehdistä "Tarja, 53, pudotti lähes 30 kiloa, syömällä pelkästään porkkanoita!".
Nyt kun on linjojen päässä joku, joka on kokenut varmasti uskonpuutetta ja ehkä jopa repsahduksiakin, on ihanaa kun tietää, että se tyyppi on ja sille voi hiukan avautua.

Eilisen päivän pilasi se kauhea näläntunne koko ajan. Kyttäsin kellosta milloin olisi taas aika syödä. Tuntui ihan hirveältä ja niin vaikealta.
Illan kruunasi mahdottoman ihana viesti "Jos tullaan illalla kahville, voin tuoda samalla maistiaisia ja katsotaan sitten se ruokavaliokin kuntoon".
Pelastus oli siis se, kun taloon saapui pariskunta, joista toisella oli pussillinen patukoita, protskujauheita, pudding-jauhetta, pellavansiemenrouhetta ja mitä vielä.
Taas tuntui elämä niin hyvältä, täältä vielä noustaan! 



 Tämä päivä on alkanut mainiosti. Aamulla starttasin smoothiella, missä oli banaania, maustamatonta rasvatonta rahkajogurttia, mustikkaa, mansikkaa, vadelmaa, hiukan rasvatonta maitoa ja pellavansiemenrouheta, lisäsin myös hiukan kauraleseitä. Ja maistui sata kertaa paremmalta kuin eilinen räkäsoppa.
Lounas meinasi venähtää hiukan pitkäksi, sillä olimme hoitolasten (ja myös omien) kanssa kerhoilemassa ja nälkä kurni vatsassa kun tultiin kotiin. En siltikään turvautunut ateriankorvauspatukkaan, vaan valmistin itselleni salaatin seuraavasti;

Pikasalaatti

Kylmäsavustettualohta
Jääsalaattia
Keitettyä kukkakaalia
Herne-maissi-paprikaa

(päälle ripottelin Lidlistä ostettua "roskaa", jossa on krutonkeja, kuivattua tomaattia, pistaasipähkinöitä ja pinjansiemeniä)


Huomenna olisi salipäivä. Hiukan jo jännittää, sillä musta tuntuu että oon hiukan selkävammainen. Seisominen tuntuu alaselässä aivan kamalalta. Istuessa on ihan hyvä olla, kun pitää ryhdin suorassa, mutta heti kun nousen ylös, niin tekee mieli kaatua. Nice! Just tällasta tähän alkuun kaipasinkin, vaivaa joka on keskellä vartaloa, niin ei oikein tiedä, miten päin olisi. Naapurissa asustaa onneksi fyssari, jolle saatan käydä hiukan vilauttamassa tänään. 




maanantai 20. lokakuuta 2014

Starttipäivä

Viikonloppu meni juhliessa kuopuksen 2-vuotissyntymäpäiviä, samalla yritin takoa päähäni sen, että "syö nyt, sillä uusi viikko alkaa ja sitten loppuu mässäys".

Ja näin on sitten käynyt, maanantai, se kuuluisa maanantai, jolloin on jo sen sata kertaa alkanut elämä, se parempi sellainen.




Istun sohvalla ja mieleni himoitsee kakunjämiä jääkaapista. Jo monta kertaa olen löytänyt itseni riisipiirakkakasan vierestä pitelemässä piirakkaa, kunnes STOP, ei sittenkään. Vettä kuppiin ja kulaus sitä.

Tein eilen jotain sellaista, mitä en taas ihan hetkeen ole saanut aikaiseksi tehdä, kävin lenkillä, aamulla ennen kahdeksaa.
Vedin pimeässä olohuoneessa juoksutrikoot jalkaani ja kuuntelin, "helvetti, siellähän sataa vettä!". Mieli teki paeta takaisin yläkertaan peiton alle. Pidin kuitenkin pintani ja astuin pimeään syysaamuun, märkään ja myrskyisään.
Tein pienen lenkin, mielestäni ihan naurettavan. Puhelimessani oli päällä SportsTracker-ohjelma, joka kertoo matkan pituuden, keskinopeuden ja kulutetut kalorit.
Matka oli kaikessa ytimekkyydessään 2,26 km ja keskivauhti 8:05/km.
Joku himourheilija jos tätä nyt lukee, saattaa tukehtua omaan nauruunsa.
Minä tein sen, olen voittaja, juoksin, myös kävelin ja pääsin sentään kotiinkin.

Ponnisteluja tämä näyttää vaativan, kaikki ei todellakaan ole niin helppoa ja yksinkertaista. Päässä jyskyttää koko ajan painolukema, samalla tekee mieli tunkea kourallinen sipsejä. Ja sitten taas muistaa, että ei.
Sitä käy sellaista pientä taistelua koko ajan omien himojensa kanssa.

Tänään alkoi myös Go Fat Go -dieetti. Olisin halunnut ottaa videolla aamupalan syömisen, sillä siinä oli kyllä oikeen sellaista urheilujuhlan tuntumaa. Puuro, raejuustolla ja sokeroimattomalla mehukeitolla vaihtuu kyllä jo huomisaamuna johonkin muuhun, niin oksettavaa moskaa se oli. Sokeroimattoman mehukeiton taidan syöttää lapsille, niille se ainakin uppoaa, ei minulle.
Tarjoilin myös avopuolisolle aamupalaksi Go Fat Go:n miesten annoskoossa aamupalan. Kaurahiutaleita, rasvatonta raejuustoa ja pakastemarjoja ja hän kyllä nautti saamastaan.




Tänään jatkuu myös viime viikolla aloittamani vatsalihashaaste ja päivä nro. 5. Olen jaksanut hienosti tähän asti ja ainakin vielä, nuo vatsalihakset tuntuvat helpolta, veikkaan että viikon päästä naamari saattaa olla hiukan eri asennossa kuin hymyssä.
Haasteessa mukana on myös rakast ystäväni naapurista, mikä sekin luo sellaista pientä kilpailuhenkeä. Tämän ystävättäreni kanssa olemme nyt myös muutaman kerran käyty salilla rehkimässä ja se on minulle tärkeää, että on joku jonka kanssa mennä, sillä yksinään ei tule lähdettyä.

Tästä tämä sitten lähtee, nokka kohti uutta viikkoa ja toivottavasti terveellisempää elämää!





torstai 16. lokakuuta 2014

Alku



Aamupalapöydän sutinasta kirjoittaa hän, lopen kyllästynyt jojoilija, joka tahtoo nyt sen muutoksen, joka pysyy.
Hän etsii kuumeisesti motivaatiota, selailee fitness-blogeja ja ruokaohjeita.

Se olen minä. 

Ja tästä se alkaa. 

Fat mamasta flat mamaksi.